Johanna Hiltunen

Myyntikoordinaattorina  työskentelevä Johanna Hiltunen vaihtoi yrittäjyyden unelmatyöhönsä Valamiksella*.

Asfaltti hohkasi jalkojen alla. Matkaa oli edessä kymmenen kilometriä, ja lämpötila huiteli lähes 40 asteessa. Johanna Hiltunen toisti ulkomuistista perinteisen kolumbialaisen tanssin, cumbian, askeleita, jotka olivat naisella verenperintönä. Satojen naisten lantiot keinuivat toistellen musiikin rytmiä, kädet koreografiaa vatkaten. Oli vuosi 2000 ja meneillään Etelä-Amerikan toiseksi suurin karnevaali Kolumbian toiseksi suurimmassa kaupungissa, Barranquillassa.

– Tanssin karnevaalissa useina vuosina ja rakastin sitä. Nyt tanssin imuroidessa, juostessa, töissä, missä vain. Tanssi on osa minua, Johanna kertoo Pielisjoen rannalla sijaitsevan kotinsa olohuoneessa. Puheessa sekoittuvat sujuvasti englanti, suomi ja espanja.

Ulkona paukkuu pakkanen, ja kevätaurinko loistaa jäätyneen joen yllä. Johanna on ehtinyt asua Joensuussa, kaukana Etelä-Amerikan lämmöstä, lähes kolme vuotta. Suomessa asuttuja vuosia on takana lähemmäs kymmenen. Talvi vaatii naiselta oikeaa asennoitumista, ja joka maaliskuun aamu Johanna herää sormet ristissä: jospa kevät jo alkaisi.

–Täällä on kuitenkin ihana puhdas luonto ja tasa-arvo. Suomessa on upeaa olla nainen.

Johanna on löytänyt Joensuusta kodin, jossa hän ei osaa kaivata muualle. Siellä hän on vaihtanut yrittäjyyden äitiyteen ja lopulta löytänyt unelmatyön Valamikselta kansainvälisen myynnin parista.  Mikään ei ole tullut annettuna. Paljosta on kiittäminen sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta.

Nunnasta bisnesnaiseksi

Kaupallisen alan valinta oli Johannalle lähes itsestäänselvyys, vaikka lapsena uskonnollisen perheen tytär olikin ilmoittanut ryhtyvänsä nunnaksi. Nyt haave naurattaa Johannaa, jonka kupliva persoona ja räiskyvä nauru eivät ehkä täytä nunnan tyypillisimpiä piirteitä.

– Koulutus on Kolumbiassa maksullista. Perheelläni ei ollut varaa kouluttaa minusta lääkäriä, mutta kaupallisen alan kouluun pääsi maksutta.

Liiketalouden opinnot antoivat pohjan ponnistaa pitkälle. Isältä peritty bisnesasenne puolestaan auttoi asennoitumaan haasteisiin. Opintojen päätyttyä Johanna muutti Kolumbiasta Espanjaan jatko-opintojen perässä.

Johanna perusti ympäristöystävällisiä, kolumbilaisia käsitöitä myyvän yrityksen vuonna 2008 asuessaan jo Suomessa. Jakelu- ja tuotantoverkostot olivat osin sukujuurten, osin sinnikkään työn ansiota. Tuotteita myytiin eri puolella Eurooppaa, muun muassa Helsingissä sijaitsevan Kiasman myymälässä.

– Toimin yrittäjänä seitsemän vuoden ajan. Yrittäjyys oli antoisaa, mutta se myös otti paljon. Vastasin itse kaikesta ja suurin osa ajastani kului yrityksen parissa.

Kiireisen yrittäjän elämä otti uuden suunnan Johannan tavattua uuden kumppaninsa Espanjassa. Pari rakastui, ja Johanna muutti Suomeen, kauas espanjan kielen parista ja lämmöstä. Kun ensimmäinen tytär ilmoitti tulostaan, Johanna päätti myydä yrityksensä.

– Suomessa on mahdollista keskittyä olemaan äiti, joten tein sen.

Vuoden jälkeen kotona oleminen alkoi kuitenkin aiheuttaa levottomuutta. Johanna kaipasi haasteita ja mietti suuntaa uralleen. Aikaisempi koulutus ja työkokemus mahdollistaisi työskentelyn pankissa, mutta kielimuurin takia se olisi käytännössä hankalaa.

– Haluan olla työssä, jossa voin jatkuvasti oppia ja olla utelias. Ehkäpä työskentely pankissa ei olisi tarjonnut sitä. Kaipaan vaihtelua ja haasteita päiviini.

Valamis onneksi tarjosi juuri sitä. Johanna bongasi persoonallisen myyjäpeikko-rekrytointi-ilmoituksen, jolla haettiin myynnin harjoittelijaa Valamikselle.

– Ilmoitus oli kirjoitettu runon muotoon. Massasta poikkeava ilmoitus kiinnitti huomioni. Minun teki mieli vastata ilmoitukseen runolla, mutta kirjoitin lopulta virallisen hakemuksen.

Harjoittelupaikasta kasvoi lopulta Johannan unelmien työ.

Kysyvä saa aina apua

Alku oli haastava, kuten aina uudessa työpaikassa. Itä-Suomen murre soljui palavereissa joskus hieman liian nopeasti ja omaksuttavaa tietoa oli paljon.

– Kesti hetken, että totuin. Täällä kannustetaan oma-aloitteisuuteen ja kokeilemaan omia taitoja.

Johannan piti opetella pysymään pinnalla itse, vaikka apujoukkoja ympärillä olikin. Kysymällä oppi, ja sinnikkyys palkittiin. Pian Johanna täytti saappaansa niin, että harjoittelupaikka vaihtui vakituiseen työpositioon.

Johanna työskentelee kansainvälisen myynnin koordinaattorina. Käytännössä se tarkoittaa joskus myös iltaan venyviä puhelinpalavereja maapallon toiselle puolelle sekä ulkomailla työskentelevien kollegoiden tukemista. Vaihteleva työ miellyttää Johannaa, joka nauttii uuden oppimisesta.

– Asenteeni on sanoa aina kyllä. Tasapainottelen äitiyden ja työn välillä. Työpäivät loppuvat kuitenkin aina ajallaan kun lähden hakemaan lasta päivähoidosta.  Tasapaino on kaikki kaikessa.

Perheen ja työn tasapainottelu voi olla haastavaa, mutta siinäkin auttaa hyvä asenne. Monen pallon ilmassa pitäminen samanaikaisesti on Johannalle tuttua. Yrittäjänä auttavia käsiä ei välttämättä ollut heti lähellä, Valamiksella on.

Positiivinen asenne kantaa

Johannan työpisteellä nököttää tietokoneen takana rivi valokuvia, täynnä hymyileviä kasvoja. Tytär, sisarukset ja ystävät hymyilevät Johannalle joka päivä. Pöytää täplittävät värikkäät vihkot.

– Pidän rakkaani lähelläni aina, sillä he saavat minut hymyilemään. Samoin värit antavat minulle energiaa.

Positiivinen asenne ja sinnikkyys. Niitä Johanna pitää tärkeimpinä ominaisuuksinaan töissä. Työpaikalla hän on se iloinen tyyppi, jonka naurun tunnistaa jo kaukaa.

– Täällä saa olla oma itsensä. Olen varma, että kerran näin yksisarvisen viilettävän pitkin käytävää.

Toimistolta löytyy myös täytetty kettu glitter-hattu päässään, joten yksisarvispukuun sonnustautunut työkaverikaan tuskin on unta. Töissä saa olla rauhassa oma itsensä. Johanna sujauttaa sinnikkäästi sanasen espanjaa keskustelujen väliin, jos joku vaikka oppisi sanasen naisen äidinkieltä.

– Valamiksella kannustetaan olemaan rohkea.

Rohkeutta Johanna onkin oppinut työtehtävien lisäksi yhteisistä ajanvietoista työkavereiden kanssa.

Päin pelkoja

20 vuotta sitten Johanna joutui auto-onnettomuuteen. Pahemmin ei sattunut, mutta ajaminen loppui siihen. Johanna kulkee työmatkat kävellen, eikä istuudu ratin taakse kuin pakon edessä.

– Menimme ajamaan kartingia työpaikan teemaillassa. Käteni tärisivät holtittomasti, kun istahdin ajoneuvoon. Ajoin niin naurettavan hitaasti, että parin kierroksen jälkeen nousin pois ja sanoin, että sain tarpeekseni, Johanna kertoo ja nauraa.

Autoilun pelko ei haihtunut, mutta Johanna ylitti itsensä. Valamis on rohkaissut Johannaa monin tavoin ja sitä hän arvostaa. Työssään hän on oppinut hyppäämään haasteiden keskelle, ja uusi rakas harrastuskin löytyi työpaikalta.

– Aloitin juoksukoulussa, kun kuulin työkavereiden puhuvan juoksemisesta. Nyt harjoittelen puolimaraton mielessäni.

Puolimaraton, jos jokin, vaatii sinnikkyyttä. Sitä Johannalla riittää.

Kirjoittaja: Eveliina Salomaa
Kuvaaja: Jirina Alanko